Ursula Lumme eroaa tehtävästään

11.6.2019

Alueviesti kirjoittaa 11.6.2019:

Sastamalan elinkeinojohtaja Ursula Lumme kirjoitti hetki sitten Facebookiin eroavansa tehtävästään.

Irtisanouduin. Ehkä vähän yllättäen, mutta vakaan harkinnan tuloksena”, Lumme kirjoittaa.

Alueviesti tavoitti Lumpeen puhelimitse.

“Olen irtisanoutunut työstäni Sastamalan elinkeinohtajana. En halua kommentoida asiaa. Minulla on kahden viikon irtisanoutumisaika, jonka jälkeen jään pois. Aluksi tehtäviäni hoitaa yritysasiamies Tanja Aarnikuru“, Lumme sanoo.

Punkalaitumelainen Ursula Lumme ehti toimia tehtävässä alle kolme vuotta. Hänet valittiin elinkeinojohtajaksi lokakuussa 2016.

Sastamalassa Lumme on muun muassa ollut aktiivisesti kehittämässä kaupungin ja paikallisten yrittäjien välistä vuoropuhelua. Viime tammikuussa Pirkanmaan Yrittäjät ja Pirkanmaan liitto palkitsivat Sastamalan yrittäjyys- ja elinvoimakuntana. Myös yrityspuisto Sykkeen kehittäminen on ollut näkyvä osa Lumpeen työsarkaa.

Lisätty kello 10.35 asiaa Lumpeen työstä.