SY - Maakuntauudistuksessa huomioitava elinvoimatekijät

8.7.2016

Sote- ja maakuntauudistuksessa pitää varmistaa, että maakunta pystyy huolehtimaan myös muista kuin sote-palveluista. Yritysten pitää saada peruspalvelut läheltä ja helposti, linjaa Suomen Yrittäjät.

Hallitus julkisti viime viikolla lakiluonnokset sote- ja maakuntauudistuksesta. Tulevista maakunnista tulee toimijoita, joilla on vaikutuksia kaikkien toimialojen yrittäjille.

– Vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut ovat erittäin tärkeitä, on vaara, että maakuntien muut tehtävät unohtuvat. Siksi maakuntauudistuksessa tulisi pohtia myös sitä peruskysymystä, kenelle kuuluu elinvoima, sanoi Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Pudasjärven markkinoilla perjantaina.

Tulevaisuudessa elinkeinokehittämisen tehtäviä on sekä maakunnalla että kunnalla.

Kujalan mukaan kunnalla on kuitenkin edelleen vahvin rooli.

- Sillä on vahva itsehallinto ja yleinen toimivalta. Kunta elää asukkaidensa palkoista maksettavilla veroilla, joten kunnalla on vastuu ja motivaatiokin huolehtia siitä, että kuntalaisilla on töitä, sanoi Kujala.

Kun kunnista poistuu järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista, niille tulee paremmat mahdollisuudet keskittyä elinkeinopolitiikkaan. Kujala toivookin, että tämä tilaisuus hyödynnetään uusia kuntastrategioita tehtäessä.

Yritysten saatava palvelut läheltä ja helposti

Perustettaville maakunnille siirtyvät ELY-keskuksilta, TE-toimistoilta ja maakuntien liitoilta alueen elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittämiseen liittyvät tehtävät.

Kujala muistutti, että myös maakunnista tulee siis vahvoja elinkeinotoimijoita.

– Pitää huolehtia, että maakunnalla on riittävät resurssit hoitaa näitä tehtäviä. Toivon, että uudistuksen yhteydessä luodaan myös kannusteita kuntien väliseen yhteistyöhön elinvoimapalveluiden tuottamisessa esimerkiksi kehittämisyhtiöiden kautta, toivoi Kujala.

Kujala varoitti, että pahimmillaan uudistus luo kaksi julkisorganisaatiota, joilla kummallakaan ei ole riittävää taloudellista vastuuta tai motivaatiota huolehtia alueensa työpaikkojen synnystä.

Suomen Yrittäjien mielestä oleellisinta elinvoimapalveluissa on, että yritykset saavat peruspalvelut läheltä ja sujuvasti.

Esa Nieminen

esa.nieminen@yrittajat.fi