TE: Kiristyvä sääntely tappaa yrityksiä

24.9.2014

Budjetin käsittelyn aloittaneet kansanedustajat julistivat, että yrittämistä hankaloittavat esteet pitää raivata. Rakennusalalla normitalkoot alkoivat jo kuusi vuotta sitten, jotta kustannukset saataisiin kuriin. Mitä sääntelylle on tapahtunut? ”Yritysten hallinnollista taakkaa on lisätty”, huokaa Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Antti Neimala.

”EU käynnisti operaation, jossa Suomessakin otettiin määrällinen tavoite, 25 prosentin vähennys vuoteen 2012 mennessä. Tuloksista ei ole kauheasti huudeltu. Hankkeen ansiosta Suomessa saatiin vain hiukan lisää sääntelyä. Sitä pidettiin saavutuksena”, kertoo Neimala.

Sama tahti jatkuu. Uusia normeja sikiää. Järjettömänä Neimala pitää esimerkiksi yrittäjäkuljettajien työajan pilkuntarkkaa sääntelyä, joka tuli voimaan tänä kesänä.

”Se on yrittäjän vapauden kannalta tolkuton pykälä.”

Samalta alalta löytyy toinen eriskummallinen uusi sääntö. Ammattikuljettajien pätevyysvaatimukset aiheuttivat ruuhkia katsastusasemille pari viikkoa sitten.

Vanhojen kuljettajien oli todistettava ammattipätevyytensä kurssitodistuksilla. Koulutuksen tarpeesta ja järkevyydestä kertoo, että moni kuljettaja täytti pykälän käymällä viisi kertaa saman kurssin – halvimman tarjolla olleen.

Lue koko juttu tästä.