AL: Tuore Pirkanmaan yritysbarometri paljastaa lupaavan asian

2.5.2014

Aamulehti Pirkanmaan yritysbarometristä käy ilmi, että yrityksissä on viime kevättä paremmat tunnelmat. Kevään jäsenkyselyyn vastanneista 402 yritysjohtajasta 51 prosenttia uskoo, että liikevaihto kasvaa edellisvuoteen verrattuna.

Yli puolet vastanneista katsoo, että henkilöstömäärä säilyy viime vuoden tasolla, kun taas 28 prosenttia ilmoittaa henkilöstömäärän kasvavan.

Henkilöstön kasvua raportoivat erityisesti 50–249 henkeä työllistävät yritykset. Isoissa, yli 250 henkeä työllistävissä yrityksissä tilanne on edelleen kahtiajakoinen: yhtäältä kolmanneksen mukaan henkilöstö tulee vähenemään, toisaalta kolmannes isoista yrityksistä taas aikoo rekrytoida lisää.

Liikevaihdon osalta tilanne on parantunut erityisesti teollisuudessa. Viime vuonna vastaavaan aikaan 43 prosenttia odotti liikevaihdon heikkenevän, tänä keväänä enää 18 prosenttia. Kaupan ja palveluiden toimialoilla edelleen yli puolet vastanneista uskoo liikevaihdon kasvuun viime vuoden tapaan. Sen sijaan palvelualoilla negatiivisten ja positiivisten odotusten eroa mittaava saldoluku näyttää heikkenevän seuraavan kuuden kuukauden aikana.

- Vertailuajankohdasta eli viime keväästä tiedetään, että silloin Pirkanmaan liikevaihto kääntyi laskuun. Tietty stabiilius on nyt saavutettu. Hyvä syksy voi tehdä vuodesta positiivisen liikevaihdon osalta. Riittämätön kysyntä on edelleen merkittävin yritystoimintaa haittaava tekijä. Teollisuudessa uskotaan kuitenkin, että tilauskanta ja odotukset voivat parantua seuraavien kuuden kuukauden aikana. Sen sijaan huono merkki on palvelualojen odotusten heikkeneminen seuraavalle 6 kuukaudelle. Se kertoo siitä, että kauppa sielläkin on vaikeutunut, Tampereen kauppakamarin apulaisjohtaja Markus Sjölund kommentoi.

Tampereen Kauppakamarin Pirkanmaan yritysbarometri 1/2014.