"Tätä on syytä pitää varoittavana esimerkkinä"

14.1.2014

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala pitää terveydenhoitolain uudistusta varoittavana esimerkkinä siitä, mihin pahimmillaan sääntelyinto voi johtaa.

Kauppalehti kertoi, että kahden vuoden aikana 150 ambulanssiyritystä on lopettanut toimintansa, kun sairaankuljetuksen järjestämisvastuu on siirtynyt kunnilta sairaanhoitopiireille. Sairaanhoitopiirit ovat taas ottaneet myös palvelut hoidettavakseen.

Ambulanssiyritykset eivät ole ainoita kärsijöitä. Lainmuutoksen lopputuloksena palvelun hinta on karannut käsistä ja laatu heikentynyt.

- Me ennustimme tämän suuntaista kehitystä, mutta se on realisoitunut jopa pahemmin kuin arvelimmekaan. Kuntapäättäjät ovat itsekin arvioineet, että laatu ei ole parantunut. Sen sijaan kustannukset ovat nousseet, Kujala sanoo.

Hänen mukaansa terveydenhoitolain uudistus on tyyppiesimerkki siitä, miten käy, jos yritysvaikutusten arviointia ei tehdä.

- Meillä oli toimiva järjestelmä. Sitä ei kritisoinut mikään taho. Jostain syystä sitä haluttiin kuitenkin muuttaa. Hyvinvointi ei kasva niin, että säädellään kaikki kuoliaaksi, Kujala sanoo.

Lue alkuperäinen uutinen täältä.

Yrittäjäsanomat 
toimitus@yrittajat.fi