Ajankohtaista

Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Antti Neimalan mukaan sääntelyä kannattaa pohtia pk-yrityksien näkökulmasta.
Pirkanmaan Yrittäjät ja Pirkanmaan TE-toimisto toteuttivat yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa Nuorille Töitä -tapahtuman Tampereen Keskustorilla torstaina 4. kesäkuuta. Paikalla oli lähes 60 näytteilleasettajaa, jotka tarjosivat työpaikkoja ja koulutusvaihtoehtoja sekä opastusta yrittäjyyttä harkitseville 18-29 -vuotiaille nuorille.
Suomen Yrittäjien mukaan on tärkeää, että myös yritysten omistajanvaihdoksia pystytään auttamaan.
Hallitusohjelma lupaa, että Suomessa voidaan siirtyä maksuperustaiseen arvonlisäveroon.
Hallitusohjelmassa linjataan, että yrittäjille otetaan käyttöön yrittäjävähennys.
Cleantech on yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista liiketoiminta-alueista.
Suomi on jäänyt yritysten sääntelykustannusten vähentämisessä parhaista EU-maista jälkeen.
Sääntelyn määrä on paisunut Suomessa hallitsemattomaksi, ja Suomi on jäänyt yritysten sääntelykustannusten vähentämisessä parhaista EU-maista jälkeen. Suomen Yrittäjät vetoaa, että tuleva hallitus puuttuu tosissaan sääntelyn määrään ja laatuun. Kyse on yritysten kilpailukyvystä ja siten työllisyydestä ja kansalaisten hyvinvoinnista. Suomen Yrittäjät esittää kymmenen selkeää askelta kohti parempaa sääntelyä. Niillä voidaan varmistaa, että lait ja muut normit vahvistavat yrittäjyyden edellytyksiä.
Teknologiateollisuuden ja Suomen Yrittäjien mukaan Viron veromalli sopisi myös Suomeen.
Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta alkoivat keskiviikkona Helsingissä hallitustunnustelija Juha Sipilän johdolla.
RSS ATOM