Ajankohtaista

Pienten ja keskisuurten yritysten näkemys lähiajan suhdannekehityksestä on vahvistunut. Talouden aallonpohja näyttäisi olevan ohitettu. Työpaikkoja aletaan jopa lisätä.
Jos Suomi ei saa talouden alamäkeä kuriin, maailmantalouden alamäki koituu sen kohtaloksi, ennusti Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen tammikuussa Yrittäjäsanomille.
Yrittäjille kaupataan palveluja harhaanjohtavilla väitteillä. Jos sellaiseen haksahtaa, kannattaa reklamoida.
Pirkanmaan Yrittäjä -lehden vuoden ensimmäinen numero on ilmestynyt. Näyttävän uudistuksen läpikäynyt lehti ilmestyy 9. helmikuuta alkaen viiden viikon välein niin painettuna kuin digiversiona.
Suomen Yrittäjien mainosvideo leviää sosiaalisessa mediassa.
Sastamalassa suunnitellaan Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n toiminnan siirtämistä kaupungin omaksi toiminnaksi.
Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Atte Rytkönen on mielissään ehdotuksesta.
Yrittäjävähennys ja maksuperusteinen arvonlisävero tulevat todennäköisesti voimaan ensi vuonna, pääministeri kertoi.
Merkittävimmiksi esteiksi oman yrityksen digitalisaatiossa nähdään ajan ja investointirahan puute.
Suomen Yrittäjät kannattaa ministeri Lauri Tarastin esitystä siitä, että useat yritystoimintaan liittyvät palvelut voidaan hankkia joko kunnilta tai yrityksiltä. Näin varmistetaan myös yritysten tarvitsemien erityispalveluiden saatavuus.
RSS ATOM