Ajankohtaista

Suomen Yrittäjien vahvuuksia on luotettavuus ja asiantuntevuus. Vahvuudet nousivat esiin Suomen Yrittäjien jäsenkyselyssä, johon vastasi 4414 yrittäjää 19.4 - 2.5.2016.
Omistajanvaihdoksen haasteista huolimatta peräti 87 prosenttia tuoreessa selvityksessä mukana olleista pk-yrityksistä piti toteutunutta vaihdosta onnistuneena.
Mikael Pentikäinen kertoo videohaastattelussa miksi Suomen Yrittäjät eivät hyväksy Sipilän hallituksen esityksiä.
Finnveran alkutakaus on tarkoitettu aloittaville ja enintään kolme vuotta vanhoille yrityksille.
Sastamalan kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina ratkaisun, jolla Sastamalan seudun yrityspalvelu Oy ajetaan alas ensi vuonna.
Verottaja kerää kokemuksia turhasta tai hankalasta viranomaisbyrokratiasta yritystoiminnassa.
Pirkanmaan Yrittäjät käynnistää kilpailun, jonka tarkoitus on kannustaa kuntia elinvoimatekijöidensä kehittämiseen sekä lisätä kuntien ja yrittäjien välistä vuoropuhelua. Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta -kilpailu antaa kunnalle paljon hyvää tietoa sen elinvoiman kehittämistarpeista ja toimii luontevana työkaluna kunnan ja yritysten vuorovaikutuksen lisäämisessä.
Sastamala on ottamassa kaupungin elinkeinopalvelut järjestettäväkseen. Kaupunginjohtajan kaupunginhallitukselle tekemän esityksen konkretisoituminen tarkoittaisi Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n (Sasyp) liiketoiminnan luovuttamista kaupungille.
Punkalaitumen Yrittäjien hallitus päätti 23.5. pitämässään kokouksessa vuokrata toimistotilat yhdistyksen käyttöön Kauko Niemeltä. Tiloja käytetään mm. hallituksen kokoontumisiin ja erilaisiin kohderyhmä tapaamisiin. Lisäksi tiloihin sijoitetaan mm. yhdistyksen arkisto ja vuokrattavat teltat.
Hankintalakiuudistuksesta on tihkunut ulos tietoja. Lakiuudistus muun muassa vähentää julkisomisteisten yhtiöiden mahdollisuuksia myydä ulos palveluitaan ilman kilpailutusta.
RSS ATOM